|
Kulunut vuosi 2008 on ollut mielenkiintoinen keskustalle. Vuoden
aikana on käyty keskustelua säästämisestä, kuntaliitoksista ja on
valitettavasti
tehty päätöksiä koulujen lakkautuksista.
Vaikeista päätöksistä
huolimatta kuntavaali menestys oli luottamuslause Asikkalan
Keskustalle, vaalitulos
osoitti kuntalaisten vahvan tuen keskusta-aatteelle ja toimijoillemme.
Uutena puheenjohtajana haluan osoittaa kiitokset kunnallisjärjestö
puheenjohtajuuden jättävälle Tarja Torniolle, hänen tekemästään
pitkäaikaisesta työstä
Keskustan
Asikkalan
Kunnallisjärjestön puheenjohtajana.
Vuosi 2009 on taas "uusi vuosi ja uudet kujeet".
Alkava valtuustokausi 2009 - 2012 asettaa taas keskustalle isoimpana
puolueena suuren vastuun kuntamme tulevaisuudesta.
Valtuusto paikkoja saimme hienot 15,
joista uusia valtuutettuja 2/3, onneksi vanhojen valtuutettujen
asiantuntemus ja kokemus on yhä käytettävissä valtuustoryhmän toiminnassa ja
päätöksenteossa.
Julkisuudessa on uudelleen aloitettu keskustelua kuntaliitos
neuvotteluihin osallistumisesta, asia tulee varmaan olemaan esillä
tulevanakin vuonna valtuustossa.
Meille tärkeä oma kuntamme tulisi olla toimintamme kulmakiviä
tulevaisuudessakin.
Kotiseudun ilmapiiri on ihmiselle tärkeä. Niin taajamassa kuin
maaseutumaisemissakin toimivan ihmisen tulisi voida luottaa pitkäjännitteiseen
kuntasuunnitteluun, jolloin voidaan taata peruspalvelut ja luottamus
Asikkalan kotikuntaan tulevaisuudessakin.
Näin luodaan perustaa kotiseutuhenkeä
vahvistavalle toiminnalle.
Paikallisyhdistys toiminta tarjoaa luontevan mahdollisuuden uusille
henkilöille päästä mukaan toimintaan. Nyt on aika hankkia uusia
jäseniä osallistumaan
toimintaan ja luomaan jatkuvuutta keskustan työlle Asikkalassa.
Toivon
jäsenistön aktiivista yhteistyötä ja osallistumista keskusteluun
ajankohtaisista
asioista.
Hyvää uutta vuotta 2009
|